Luomulla tarkoitetaan lihaa kasvista, marjaa tai hedelmää joka on kasvanut luonnonmukaisesti ilman kemiallisia torjunta-aineita. Luomueläimet saavat olla ja elää mahdollisimman luonnonmukaisissa oloissa. Olemme varmaan kaikki joskus nähneet videoita tai kuvia hedelmistä, jotka pysyvät vahamaisen kemikaalikuoren avulla lähes tuoreen näköisenä vuosikausia. Tämä ei luonnollisesti houkuttele ketään syömään kyseisiä tuotteita ja mieleen saattaa tulla vaihtaa kaikki ainekset luomuun. Käymme läpi luomutuotteiden plussat ja miinukset.
Plussat
Luomussa ei ole lisäaineita. Monet sanovat luomun maistuvan erilaiselle, koska sen kasvattamisessa ei ole käytetty mitään kemikaaleja. Tämä toki on täysin makuasia, mitä on hankala verrata. Etenkin lihan suhteen moni sanoo maun olevan erilainen sitä valmistettaessa. Luomua syötäessä voi olla varma siitä, että saa vähennettyä omaa kemikaalikuormaa ja olevan eläimien suhteen hieman eettisempi. Luomua saa myös, jos jaksaa itse kasvattaa kasvimaalla omiin tarpeisii
Miinukset
Luomu on usein kallista. Luomutuotannosta voit lukea lisää täältä luomu josta saa perustietoa luomutuotannosta. Samalla hintaa esimerkiksi luomuhedelmiä saa usein moninkertaisen määrän eri tavalla tuotettuja hedelmiä. Perheen ruokakustannukset kohoavat usein hyvin korkeiksi, jos kaikki pyritään ostamaan luomuna, koska luomuruoan tuottajia on vielä suhteessa vähemmän kuin ns. tehotuotettuja maatiloja. On myös selvää, että toiminnan ollessa pienimuotoista tuotteiden hinta jää luonnollisesti suuremmaksi. Luomulihan kohdalla on myös nähty eettisiä puutteita.