Pulla saattaa kuulostaa vanhanaikaiselta tarjottavalta, mutta tuore pulla on varmasti asia joka ei koskaan mene pois muodista. Pullan tekeminen voi tuntua työläältä ja viedä aikaa, mutta juuri tuoreena ja itse tehtynä se on asia, jota harva voi vastustaa. Pullan leipomisessa on niksinsä, joista lisää alempana. Ota niksit ja neuvot kokeiluun ja pyöräytä pullaa! Moni sanoo pullan leipomisen olevan jollain lailla terapeuttista, kun saa keskittyä vain taikinaan. Jos et halua upottaa käsiäsi taikinaan, sähkövatkaimen koukuilla tai yleiskoneella saat yhtä hyvän tuloksen.
Hyvä taikina on kaiken a ja o! Hyvään pullataikinaan ei tule liikaa jauhoja, sen pitää olla riittävän pehmeää. Aineksien tulee olla tuoreita hiivasta lähtien, älä siis käytä jo halkeilevaa, vanhaa hiivaa. Käytä mielellään täysmaitoa, koska se on rasvaisempaa, sekä aitoa voita. Mikä tärkeintä, ota kaikki ainekset hyvissä ajoin huoneenlämpöön, koska huoneenlämpöisistä aineksista syntyy paras taikina! Muista vatkata taikinaa niin, että siihen muodostuu kunnon sitko.
Moni vannoo munattomuuden nimeen hyvän pullataikinan teossa.Muista kohottaa pullataikina riittävän lämpimässä ja riittävän kauan. Näillä neuvoilla onnistut varmasti! Perustieto leivonnasta on myös hyvä olla hallussa etenkin pullan kohdalla pulla Oletko koskaan kokeillut leipoa pullataikinaa ilman munaa? Valmiit pullat ovat hyvin pehmeitä ja kuohkeita, kun et käytä munaa. Myös vesipohjaisesta taikinasta tulee hyvä, jos et halua tehdä pullaa maitoon.