Monelle ruuanlaitto on rakas harrastus, mutta toisinaan se saattaa tuntua puulta ja pakolliselta pahalta, joka vain on pakko tehdä, jotta saisi perheen ruokittua terveellisesti ja kauppalaskun pidettyä aisoissa. Kun ruuanlaittointo on kadoksissa, ovat hyvät neuvot tarpeen, ja niitä neuvoja löytyy tästä artikkelista!
Kasvata itse ruualaitossa käyttämäsi vihannekset
Eräs tapa viedä ruuanlaittoharrastus aivan uudelle tasolle on kasvattaa ruuanlaitossa käytetyt vihannekset itse. Näin tiedät, mitä suuhusi laitat ja esimerkiksi sen, millaisia lannoitteita ruokasi kasvattamisessa on käytetty. Oman sadon kasvun seuraaminen on jännittävää ja antoisaa puuhaa ja itse kasvatetuista vihanneksista valmistettu ruoka maistuu entistäkin herkullisemmalta.
Jos olet niin onnellisessa asemassa, että omistat oman puutarhan, voit rakennuttaa vaikkapa ikioman kasvihuoneen, jossa voit kasvattaa tomaatteja, kurkkuja, herneitä ja muita herkkuja omaan ruokapöytääsi. Hyviä puutarhatyökaluja ja rakennusmateriaaleja löydät kellfri-nimiseltä sivustolta, josta teet helposti uusia hankintoja puutarhaasi. Samalla voit tehdä unelmistasi totta myös entistä puhtaamman ruuan osalta!
Ellet omista puutarhaa, onnistuu kasvatustyö pienimuotoisesti myös vaikkapa parvekkeella tai keittiön työpöydän kulmalla. Nykyisin on saatavilla myös pienoiskasvihuoneita ja esimerkiksi yrtit kasvavat jopa keittön työpöydällä.
Inspiroidu kauniista ruokakuvista ja uusista resepteistä
Jos sinusta tuntuu, että toistat keittiössäsi samoja reseptejä kerta toisensa jälkeen kyllästymiseen asti, on aika hakea inspiraatiota oman keittiön ulkopuolelta. Kauniita ja inspiroivia ruokakuvia löytyy esimerkiksi somesta. Instagram ja Pinterest ovat tästä oivia esimerkkejä. Halutessasi asettaa riman aivan erityisen korkealle etsi inspiraatiota vaikkapa Linnan juhlien upeista tarjoiluista. Monesti jo pelkästään kattaukseen panostaminen voi auttaa löytämään ruuanlaittoinspiraation uudelleen.
Perheellisen ja yksinasuvan ruokavaliot vaihtelevat, joten inspiraatiota kannattaa hakea oikeanlaiselta kohteelta. Jos olet yksinasuva sinkku, joka nauttii herkuttelusta, kannattaa etsiä esimerkiksi Instagramista somevaikuttaja, jonka tausta vastaa omaasi ja jonka kuvat ja mahdolliset reseptit koet erityisen inspiroiviksi ja houkutteleviksi. Moni perheellinen ruuanlaittaja sen sijaan suosii ruokablogeja, joissa perheenäiti kokkaa perheelle sopivaa maistuvaa ruokaa. Suurta perhettä ruokittaessa ei kenties syödä hanhenmaksapalleroita tai kaviaaria, kun taas hyvätuloinen sinkku saattaa pystyä tällaisilla toisinaan herkuttelemaan.
Osallistu ruuanlaittokurssille
Vaikka olisitkin omasta mielestäsi jo hyvä kokki, voit aina oppia lisää. Ruuanlaittokurssille osallistuminen on yksi hyvä tapa saada lisää inspiraatiota omaan kotikeittiöön. Tutustu vaikkapa erilaisten maiden ruokakulttuuriin, kuten suosittuihin tapaksiin ja opettele laittamaan aivan uudenlaisia ruokia. Monet ruokakulttuurit tarjoilevat sellaisia makuja, jotka maistuvat suomalaisellekin herkkusuulle. Ruuanlaittokursseilla on mukavaa laittaa ja syödä ruokaa yhdessä, mikä helpottaa jälleen ruuanlaittoinspiraation löytämisessä.
Auta vähentämään hävikkiruuan määrää
Eräs tapa inspiroitua ruuanlaitosta aivan uudella tavalla on auttaa vähentämään hävikkiruuan määrää luovilla tavoilla. Nykyisin netistä löytyy palveluja, jotka myyvät erityisen edullisesti tuotteita, jotka ovat jääneet myymättä ja jotka ovat vaarassa joutua hävikiksi. Kun tällaisista ruuista saa loihdittua perheelle maittavaa ruokaa pienellä budjetilla, voi tuntea itsensä monin tavoin voittajaksi.
Esimerkiksi Helsingissä ollaan suunnittelemassa, että koulujen hävikkiruokaa voitaisiin tarjota jatkossa nuorisotaloissa. Alueen nuoriso-ohjaajat ovat nimittäin huomanneet, että taloilla käyvät lapset ja nuoret ovat monesti todella nälissään nuorisotalolle tullessaan. Toivottavasti suunnitelmat ottavat tuulta alleen ja koulujen hävikkiruuan määrää saataisiin vähennettyä mielekkäällä tavalla.