Kotiruuasta on tullut entistä trendikkäämpää, ja perheet viettävät yhä enemmän aikaa keittiössä puuhastellen. Kun keittiön suunnitteluun on panostettu hyvin, vaikuttaa se positiivisesti niin viihtyvyyteen, kuin keittiössä valmistetun ruuan laatuunkin. Remontin hetkellä laitteisiin ja suunnitteluun kannattaa tilaisuuden tullessa hieman investoida, ja ottaa kaikkien kodissa asuvien toiveita huomioon. Mielessä tulee pitää kuitenkin se, että arvokkaatkaan materiaalit tai laitteet eivät luo keittiön ilmapiiriä, vaan sen tekevät siellä aikaansa viettävät ihmiset.
Kaikki viihtyvät keittiössä
Keittiö on paikka, jossa kaikki kerääntyvät yhteen. Historiallisesti katsottuna lieden ympärille on aina kokoonnuttu lämmön, ravinnon ja yhteisöllisyyden vuoksi. Edelleen keittiössä kuullaan ne parhaat jutut, vaihdetaan päivän kuulumiset ja vietetään yhteistä aikaa. Lapsia autetaan läksyjen tekemisessä keittiön pöydän ääressä, ja etenkin viikonloppuisin ruokaa valmistetaan usein koko perheen voimin tai ystävien kanssa.
Niin perhejuhlissa kuin kotibileissäkin keittiöön kokoontuu yleensä tiivis joukko keskustelemaan omassa rauhassaan. Kun ympäristö on viihtyisä, on keittiössä mukava viettää aikaa niin arki-iltaisin kuin viikonloppuisinkin.
Mikä tekee keittiöstä toimivan?
Kun keittiö tuntuu toimivalta, on hyvää ruokaa mukava valmistaa. Mitä toimivuus sitten tarkoittaa? Jokaiselle ruuanlaittajalle keittiön toimivuus tarkoittaa erilaisia asioita, ja sen sijaan että noudattaa jotain muotivirtausta, kannattaa miettiä omia ja perheenjäsenten tottumuksia ja toiveita.
Usein puhutaan siitä, että keittiössä tulee olla paljon säilytys- ja laskutilaa, mutta yhtä merkittävää on myös se, että tilassa on tarpeeksi avointa lattiatilaa. On mukavaa, kun keittiössä touhuamiseen on tarpeeksi tilaa, ja että huoneeseen mahtuu samanaikaisesti useampikin henkilö puuhailemaan ruuanvalmistuksen parissa, tai vain seurustelemaan kodin pääkokin kanssa.
Tästä syystä myös mukavaa istumatilaa olisi syytä olla riittävästi. Vaikka tilaa olisi vain kulmauksen verran, voi keittiöön tuoda vaikkapa pienen nojatuolin, jossa on mukavaa istuskella odottelemassa ruuan valmistumista. Myös eri kodinkoneiden ja vesipisteen paikat kannattaa miettiä huolella, sillä hellalta olisi hyvä olla helppo siirtyä viereiselle altaalle huuhtomaan pastaa, tai laskemaan vettä kattilaan.
Keittiöremontin rahoitus
Keittiö on yleensä kodin huoneista se, jonka remontointiin kuluu eniten aikaa sekä rahaa. Tämän vuoksi se rahoitetaan usein lainalla. Siihen, minkälaista lainaa keittiön remontoimiseen otetaan, vaikuttaa puolestaan se, miten laaja remontti on kyseessä. Mikäli remontti ulottuu myös putkien tai sähköistysten uusimiseen, voi siihen olla mahdollista ottaa asuntolainaa.
Useimmiten keittiöremontin yhteydessä puhutaan kuitenkin pintaremontista, eli kaapistojen ja laitteiden vaihtamisesta, jolloin kyseeseen tulee yleensä pienempi kulutus- tai joustoluotto. Remontin rahoitukseenkin myönnettäviä lainoja voi vertailla freedomrahoitus -sivustolla. Lainan avulla keittiöstä saa juuri omanlaisensa, ja omat unelmat on mahdollista toteuttaa. Hyvin suunniteltuun keittiöön kannattaa panostaa myös rahallisesti, sillä kunnolla tehty ja suunniteltu keittiö toimii vielä vuosienkin jälkeen.
Ruuanlaiton helppous
Useat uudet teknologiat auttavat arkipäiväisessä ruuanvalmistuksessa, ja tekevät keittiöstä myös entistä persoonallisempia. Jääkaappi saattaa osata kertoa milloin maito on lopussa, ja hella sammuttaa itse itsensä. Kalusteisiin asennetaan kaiuttimia, joista voi kuunnella musiikkia ja valoja saa portaattomasti himmennettyä.
Laitteet voivat totta kai olla hyödyksi ja avuksi, mikä helpottaa ruuanvalmistusta ja tekee siitä entistä nautinnollisempaa. Keittiön tunnelman tekevät kuitenkin kodin asukkaat. Toimivassa keittiössä viihdytään päivittäin, ja sieltä kantautuvat äänet ja tuoksut valtaavat koko kodin.