Teemailtojen järjestäminen ystävien kesken tuo piristystä arkeen. Teemailloissa ruokatarjoilun tulee siis käsittää jonkun tietyn maan ruokia ja yleensä vieraat myös pukeutuvat saman teeman mukaisesti. Kreikkalainen teema on loistava, sillä kreikkalainen ruoka on hyvää ja taustalle voi laittaa soimaan vaikkapa kreikkalaista musiikkia. Jos Kreikassa on tullut vierailtua, voi matkakuvia asetella mukavasti kaikkien vieraiden nähtäville. Kun kehys on näyttävä ja sopii hyvin kuvan teemaan, ei muita koristeita juuri tarvitakaan. Jo sisustus voi siis saada aikaan kunnon kreikkalaisen tunnelman. Vieraat arvostavat taatusti vaivannäköä ja voivat nauttia kauniista kuvista ja kehyksistä.
Teemaillan tärkein osio on kuitenkin ruoka ja juoma. Kreikkalainen keittiö on todella laaja ja kattaa kaiken alkupaloista jälkiruokaan. On olemassa myös joitakin raaka-aineita ja ruokia, joita kreikkalaisessa illassa on melkeinpä pakko tarjoilla. Kaikkien ruokien laittaminen onnistuu itse omassa kotikeittiössä. Lue siis lisää siitä, kuinka voit järjestää maistuvan kreikkalaisen illallisen.
Järjestä kattava illallinen
Kreikkalainen keittiö ottaa kaikki huomioon. Vaikka joukossa siis olisi kasvissyöjiä, voi kreikkalainen keittiö tarjota paljon eri vaihtoehtoja. Jokaisen vieraan erikoisruokavalio on syytä ottaa huomioon ruokalistaa suunniteltaessa. Kreikkalaisessa keittiössä kaikki pohjautuu fetajuustoon, oliiveihin ja oliiviöljyyn. On olemassa sanonta, että kreikkalaiset melkein uivat oliiviöljyssä. Se kuvaakin hyvin sitä, kuinka paljon oliiviöljyä käytetään niin paistamiseen kuin vaikkapa salaatinkastikkeena. Kreikkalaiset suosivat terveellisiä ja tuoreita raaka-aineita. Esimerkiksi salaatit valmistetaan aina kaikkein tuoreimmista raaka-aineista, eikä niitä säilötä jääkaapissa yön yli. Kreikkalainen salaatti onkin erinomainen valinta alkupalaksi. Se on sopivan tuhti, mutta kuitenkin kevyt. Salaatti voi koostua vain muutamasta raaka-aineesta. Kreikkalainen salaatti voi sisältää hieman salaatinlehtiä, tomaattia, sipulia, oliiveja ja fetajuustoa. Päälle laitetaan oliiviöljyä, josta salaatti saa loistavan makunsa. Salaatin syömisen jälkeen voi pitää pienen tauon ennen pääruoan tarjoilua. Näin ruoka ehtii laskeutua.
Keftedes eli kreikkalaiset lihapullat sopivat hyvin pääruoaksi, jos joukossa on ainoastaan lihansyöjiä. Lihapullat voi tehdä mistä tahansa lihasta. Kasvissyöjille voi tehdä rinnalle kreikkalaisen piirakan, jossa käytetään paljon samoja aineita kuin kreikkalaisessa salaatissakin. Toki piirakka tarjoillaan lämpimänä, jolloin siitä tulee enemmän ruokaisa olo. Toki kreikkalaiset lihapullat on mahdollista tehdä myös kasvisversiona, jolloin liha korvataan vaikkapa tofulla tai mifulla. Jos kreikkalaisessa teemaillassa halutaan grillata ruokaa, voi silloin tehdä erilaisia vartaita. Lihansyöjille laitetaan joko possua tai lammasta ja kasvissyöjille grillataan kasvisvartaita.
Jälkiruoaksi tarjoillaan tietenkin baklavaa. Baklavakuppi on kaikista helpoin jälkiruoka. Se on sopivan makea, mutta ei kuitenkaan liian makea. Baklava valmistetaan filotaikinasta. Sitä voi ostaa kaupan pakastealtaasta, sillä taikinaa on hankala alkaa valmistamaan itse. Muilta osin baklava on helppo valmistaa itse omassa kotikeittössä. Baklavakuppeihin tulee hasselpähkinärouhetta ja mantelirouhetta, jotka tuovat suutuntumaa. Makeus saadaan aikaan sokerisiirapilla ja hunajalla. Yksi baklavakuppi vierasta kohti riittää varmasti, joten jälkiruokaa ei tarvitse valmistaa sen enempää kuin vieraitakaan on tulossa.